コンテンツにスキップ

英文维基 | 中文维基 | 日文维基 | 草榴社区

利用者:Fidatokiossa/sandbox

Template:作家 マッティ・ロンカ(Matti Rönkä9. syyskuuta 1959 クースヤルヴィ)[1]YLE TV1:n uutisankkuri ja uutispäällikkö[2]. 2000-luvulla hän on tullut tunnetuksi myös dekkaristina. Hän on osuuskuntamuotoisen kustantamo Crime Timen perustajajäsen. Rönkä on kouluttautunut toimittajaksi Sanoman toimittajakoulusta ja hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta.[3]

Rönkä aloitti uransa Yleisradiossa vuonna 1990.[1] Ennen Yleisradio-uraansa Rönkä työskenteli muun muassa Mainostelevisiossa ja eri lehdissä.

Kirjailijanura

[編集]

Matti Röngän esikoisromaani Tappajan näköinen mies ilmestyi 2002. Se valittiin saksalaisella KrimiWelt-dekkarilistalla vuoden 2007 kolmanneksi parhaaksi rikosromaaniksi kansainvälisessä luokassa.[4] Hänen romaaniensa saksantaja on kääntäjä Gabriele Schrey-Vasara. Vuonna 2003 ilmestyi toinen romaani, Hyvä veli, paha veli, ja kolmas, Ystävät kaukana syksyllä 2005. Kolmas kirja palkittiin vuoden parhaana dekkarina Vuoden johtolanka-palkinnolla. Neljäs Kärppä-romaani, Isä, poika ja paha henki ilmestyi vuonna 2008 ja viides romaani, Tuliaiset Moskovasta, vuonna 2009.

Rönkä sai parhaalle pohjoismaiselle dekkarille myönnettävän Lasiavain-palkinnon 2007 kirjastaan Ystävät kaukana. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin Kalle Päätalo -palkinto.[3] Matti Röngän kirjojen käännösoikeuksia on myyty 10 maahan, ja helmikuussa 2010 15 saksalaistoimittajan ryhmä matkusti Suomeen Viktor Kärpän jalanjäljillä.

Yksityiselämä

[編集]

Röngän ex-puoliso on Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja ja kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola.[5] Heillä on kolme yhteistä lasta[3].

Teokset

[編集]

Lähteet

[編集]
  • Apu 29/2007, s. 37, Matti Rönkä.

Viitteet

[編集]

Template:Viitteet

Aiheesta muualla

[編集]

Template:Metatieto Template:Tynkä/Toimittaja

Template:AAKKOSTUS:Rönkä, Matti Luokka:Suomalaiset rikoskirjailijat Luokka:Suomalaiset uutisankkurit Luokka:Vuonna 1959 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt

Template:Televisiosarja Nymfit on suomalainen Fisher King Productions Oy -tuotantoyhtiön tuottama fantasia-draamasarja, jonka esittäminen alkoi MTV3-kanavalla 24. maaliskuuta 2014.[6][7] Miikko Oikkosen ja Teemu Nikin ohjaaman sarjan pääosissa näyttelivät Sara Soulié, Manuela Bosco, Rebecca Viitala ja Ilkka Villi.[8] Sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin DVD:llä 15. lokakuuta 2014.[9]

Sarja perustuu kreikkalaiseen tarustoon, jonka kauniit ja kuolemattomat nymfit elävät nykypäivän Helsingissä.[6] Nymfien pitää joka kuukausi harrastaa seksiä säilyäkseen hengissä ja paeta satyyreja, jotka vainoavat heitä.[10]

Gummerus julkaisee Nymfit myös kirjasarjana.[11] Sarjan ensimmäinen osa, Sari Luhtasen ja Miikko Oikkosen kirjoittama Nymfit – Montpellierin legenda, julkaistiin 29. elokuuta 2013.[11] Kirjan käännösoikeudet on myyty jo Yhdysvaltoihin, Britanniaan, Saksaan, Ranskaan, Alankomaihin, Espanjaan, Italiaan, Venäjälle ja Brasiliaan.[11]

Tuotanto

[編集]

Sarjan budjetti oli 2,6 miljoonaa euroa, josta Suomen elokuvasäätiön tukea oli 150 000 euroa.[12] Sarjan jakeluoikeudet on myyty noin 50 maahan.[8] Syyskuussa 2014 uutisoitiin Entertainment One Televisionin ostaneen oikeudet kehittää ja tuottaa oma versionsa sarjasta käsikirjoittaja Miranda Kwokin johdolla.[13]

Sarjaan myytiin Suomessa ennen näkemättömiä digitaalisia mainospaikkoja; mainostajan haluama näkyvyys käsiteltiin ohjelmaan jälkikäteen.[8] Sarjaan on suunnitteilla toinen tuotantokausi.[14]

Sarjassa kuullun musiikin ovat säveltäneet Sakari Salli ja Tuomas Wäinölä.[15] Sävellykset soittivat kapellimestari David Hermando Ricon johtama espanjalainen Bratislawa Symphony Orchestra.[15]

Esittäminen ja katsojaluvut

[編集]

Syksyllä 2012 kuvatun sarjan esittäminen alkoi ennen Suomea Italiassa, Serbiassa ja Saksassa.[16][14][17] Italiassa sarjaa esitti Sky Uno -kanava ja Saksassa MyVideo -niminen netti-tv.[18] Suomessa sarjaa esitti MTV3- sekä AVA-kanavat: MTV3:lla jaksot saivat ensiesityksensä maanantai-iltaisin kello 21:00 ja jaksot uusittiin AVA:lla saman viikon sunnuntaina. Pääsiäisenä 2014 ensimmäinen tuotantokausi esitettiin kokonaisuudessaan AVA-kanavalla, jolloin jaksot 5–12 saivat ensiesityksensä ennakkoon.[19]

Katsojaluvut

[編集]

Suomessa Nymfien 24. maaliskuuta 2014 MTV3-kanavalla esitettyä ensimmäistä jaksoa katsoi 416 000 katsojaa.[20] Jo ensimmäisen jakson jälkeen sarjan katsojaluvut romahtivat yli puolella, kun toista jaksoa seurasi enää 189 000 katsojaa.[20] Esityskanava MTV3:n ohjelmapäällikkö Kristiina Werner-Autio kuitenkin kommentoi, ettei katsojalukujen romahtaminen tule vaikuttamaan sarjan esitysaikaan, eli sitä ei tulla siirtämään toiselle ohjelmapaikalle.[20]

Rooleissa

[編集]

Template:Palstoitus alkaa Template:Näyttelijä-rooli Template:Palstanvaihto Template:Näyttelijä-rooli Template:Palstoitus loppuu

Jaksot

[編集]
Jakso Nimi Ensiesitys
(MTV3)
Uusinnat / Ennakkoesitys Katsojaluvut
(ensi-esitys)
1. Täysikuu 24. maaliskuuta 2014 30. maaliskuuta 2014 (AVA)
18. huhtikuuta 2014 (AVA)
416 000 [20]
2. Hunajamehiläiset 31. maaliskuuta 2014 6. huhtikuuta 2014 (AVA)
18. huhtikuuta 2014 (AVA)
189 000 [20]
3. Solmu 7. huhtikuuta 2014 13. huhtikuuta 2014 (AVA)
18. huhtikuuta 2014 (AVA)
218 000 [21]
4. Quid Pro Quo 14. huhtikuuta 2014 18. huhtikuuta 2014 (AVA) Alle 261 000 [22]
5. Pako 21. huhtikuuta 2014 19. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
27. huhtikuuta 2014 (AVA)
Alle 248 000 [23]
6. Parannuskeino 28. huhtikuuta 2014 19. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
4. toukokuuta 2014 (AVA)
Alle 253 000 [24]
7. Oireita 5. toukokuuta 2014 19. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
11. toukokuuta 2014 (AVA)
119 000 [25]
8. Montpellierin legenda 12. toukokuuta 2014 19. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
18. toukokuuta 2014 (AVA)
Alle 304 000 [26]
9. Kultainen häkki 19. toukokuuta 2014 20. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
25. toukokuuta 2014 (AVA)
Alle 302 000 [27]
10. Velanidia 26. toukokuuta 2014 20. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
1. kesäkuuta 2014 (AVA)
Alle 204 000 [28]
11. Hohdeaika 2. kesäkuuta 2014 20. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
8. kesäkuuta 2014 (AVA)
114 000 [29]
12. Kuunpimennys 9. kesäkuuta 2014 21. huhtikuuta 2014 (AVA, ennakko)
15. kesäkuuta 2014 (AVA)
Alle 158 000 [30]

Lähteet

[編集]

Template:Viitteet

Aiheesta muualla

[編集]

Luokka:Suomalaiset draamasarjat Luokka:Suomalaiset televisiosarjat Luokka:Fantasiasarjat Luokka:2010-luvun televisiosarjat

  1. ^ a b Template:Verkkoviite
  2. ^ Template:Verkkoviite
  3. ^ a b c Template:Verkkoviite
  4. ^ Template:Verkkoviite
  5. ^ Template:Verkkoviite
  6. ^ a b Template:Verkkoviite
  7. ^ Template:Verkkoviite
  8. ^ a b c Template:Verkkoviite
  9. ^ Template:Verkkoviite
  10. ^ Template:Verkkoviite
  11. ^ a b c Template:Verkkoviite
  12. ^ Template:Verkkoviite
  13. ^ Template:Verkkoviite
  14. ^ a b Template:Verkkoviite
  15. ^ a b Template:Verkkoviite
  16. ^ Template:Verkkoviite
  17. ^ Template:Verkkoviite
  18. ^ Template:Verkkoviite
  19. ^ Template:Verkkoviite
  20. ^ a b c d e Template:Verkkoviite
  21. ^ Template:Verkkoviite
  22. ^ Template:Verkkoviite
  23. ^ Template:Verkkoviite
  24. ^ Template:Verkkoviite
  25. ^ Template:Verkkoviite
  26. ^ Template:Verkkoviite
  27. ^ Template:Verkkoviite
  28. ^ Template:Verkkoviite
  29. ^ Template:Verkkoviite
  30. ^ Template:Verkkoviite